Ollessani viimeksi Arthur Findlay Collegessa helmikuussa, minulle tuli moneen otteeseen hyvin vahvaa viestiä sisäisen lapseni huomioimisesta ja hoitamisesta. Aivan sattumalta Collegen kaupassa oli myös myynnissä oraakkelikorttipakka sisäisen lapsen teemalla ja ostin sen. Olenkin pakasta melko ahkerasti ottanut kortteja, ja siinä mielessä teema on pyörinyt mielessä ja olen asiaa työstänyt, mutta mihinkään systemaattisempaan ja syvällisempään työskentelyyn en ole saanut itseäni vielä valjastettua. Tällä viikolla tämä taas aktivoitui aika yllättävällä tavalla. Harjoittelin nimittäin ennustamista. Oikeastaan kyse on psyykkisestä luennasta. Parini teki minulle luentaa, ja sitä kautta hän toi esille traumaattisen elämäntapahtuman, jonka itse olin jo kuvitellut “taputelleeni”. Hän osasi kuitenkin myös tuoda hyvin konkreettisesti esiin, mitkä merkit kehossa ja mielessäni viittavat siihen, etten ole tätä tapahtumaa vielä kunnolla käsitellyt. Tähän liittyi myös sisäinen lapseni. Moni meistä on varmaankin kuullut sisäisen lapsen käsitteestä, mutta kertaan varmuudeksi mistä on kyse.
Sisäinen lapsi on käsite, jota käytetään kuvaamaan niitä tunteita, kokemuksia ja tarpeita, jotka ovat peräisin lapsuudestamme ja jotka edelleen aikuisenakin vaikuttavat meihin – vaikka emme itse sitä tiedostaisikaan. Konkreettisia esimerkkejä ovat esimerkiksi reagointitapamme ristiriitoihin, kaipuuseen, turvattomuuteen ja iloon.
Sisäinen lapsi on siis kuin pieni versio meistä itsestämme, joka kantaa mukanaan lapsuudessa opittuja tunteita ja uskomuksia: esimerkiksi “olen rakastettava” tai “minua ei kuulla”. Sekä self help oppaat sekä ammattilaisetkin kehottavat meitä Sisäistä lastaan hoitamaan, ja tällä tarkoitetaankin sitä, että aikuisena opimme kuuntelemaan, lohduttamaan ja tukemaan itseämme tavalla, jota emme ehkä lapsena saaneet. Tällä tavoin on mahdollista eheyttäää vanhoja haavoja.
Mitä näillä haavoilla sitten tarkoitetaan? Otetaanpa vaikka tilanne, jossa omalla työpaikallasi esität idean, joka omasta mielestäsi on tietenkin hyvä ja olet siitä innostunut. Kukaan ei kuitenkaan reagoi ajatukseesi mitenkään. Miltä sinusta tuntuu? Tunnetko itsesi noloksi, torjutuksi, jopa loukatuksi – suhteettomassa määrin tilanteeseen nähden? Vetäydyt, ehkä suututkin, vaikka et sitä muille näyttäisikään. Tällainen reaktio voi olla sisäisen lapsen ääni: se osa sinua, joka lapsena koki, ettei tullut kuulluksi ja jonka ajatuksia vähäteltiin.
Aikuinen minä voi tällaisessa tilanteessa pysähtyä ja kysyä itseltään, mikä tässä tilanteessa laukaisi minussa näin vahvan tunteen? Mitä minä nyt tässä tilanteessa oikeasti tarvitsen? Havaitessasi näitä reaktioita, voit alkaa tietoisesti hoivaamaan sisäistä lastasi esimerkiksi puhumalla itsellesi lempeästi ja muistuttamalla itseäsi siitä, että nyt on nyt ja mennyt on mennyttä – nyt pystyn antamaan itse itselleni tukea ja turvaa <3 Liian helposti se sisäinen kriitikko nostaa päänsä: se, joka kyllä muistaa kaikki ne tilanteet, jossa koit turvattomuutta, hylätyksi tulemisen tunnetta, sitä, ettet tullut kuulluksi, ja joka ei jää sanattomaksi missään tilanteessa, jossa sillä on mahdollisuus muistuttaa, että on aivan turha luulla itsestään liikoja, sillä muistatko senkin kerran kun… Tätä nauhaa ei saa katkeamaan kuin kerta kerran jälkeen olemalla itse itselleen hellä ja lohduttava.
Psyykkinen (henkinen) tulkinta on yksi silmiä avaava tapa tuoda päivänvaloon ja itselle työstettäväksi sisäisen lapsen tarpeet ja toiveet – ota yhteyttä niin sovitaan aika istunnolle.