Milloin viimeksi hellit sisäistä lastasi?
Ollessani viimeksi Arthur Findlay Collegessa helmikuussa, minulle tuli moneen otteeseen hyvin vahvaa viestiä sisäisen lapseni huomioimisesta ja hoitamisesta. Aivan sattumalta Collegen kaupassa oli myös myynnissä oraakkelikorttipakka sisäisen lapsen teemalla ja ostin sen. Olenkin pakasta melko ahkerasti ottanut kortteja, ja siinä mielessä teema on pyörinyt mielessä ja olen asiaa työstänyt, mutta mihinkään systemaattisempaan ja syvällisempään työskentelyyn en ole saanut itseäni vielä valjastettua. Tällä viikolla tämä taas aktivoitui aika yllättävällä tavalla. Harjoittelin nimittäin ennustamista. Oikeastaan kyse on psyykkisestä luennasta. Parini teki minulle luentaa, ja sitä kautta hän toi esille traumaattisen elämäntapahtuman, jonka itse olin jo kuvitellut “taputelleeni”. Hän osasi kuitenkin myös tuoda hyvin konkreettisesti esiin, mitkä merkit kehossa ja mielessäni viittavat siihen, etten ole tätä tapahtumaa vielä kunnolla käsitellyt. Tähän liittyi myös sisäinen lapseni. Moni meistä on varmaankin kuullut sisäisen lapsen käsitteestä, mutta kertaan varmuudeksi mistä on kyse. Sisäinen lapsi on käsite, jota käytetään kuvaamaan niitä tunteita, kokemuksia ja tarpeita, jotka ovat peräisin lapsuudestamme ja jotka edelleen aikuisenakin vaikuttavat meihin – vaikka emme itse sitä tiedostaisikaan. Konkreettisia esimerkkejä ovat esimerkiksi reagointitapamme ristiriitoihin, kaipuuseen, turvattomuuteen ja iloon. Sisäinen lapsi on siis kuin pieni versio meistä itsestämme, joka kantaa mukanaan lapsuudessa opittuja tunteita ja uskomuksia: esimerkiksi “olen rakastettava” tai “minua ei kuulla”. Sekä self help oppaat sekä ammattilaisetkin kehottavat meitä Sisäistä lastaan hoitamaan, ja tällä tarkoitetaankin sitä, että aikuisena opimme kuuntelemaan, lohduttamaan ja tukemaan itseämme tavalla, jota emme ehkä lapsena saaneet. Tällä tavoin on mahdollista eheyttäää vanhoja haavoja. Mitä näillä haavoilla sitten tarkoitetaan? Otetaanpa vaikka tilanne, jossa omalla työpaikallasi esität idean, joka omasta mielestäsi on tietenkin hyvä ja olet siitä innostunut. Kukaan ei kuitenkaan reagoi ajatukseesi mitenkään. Miltä sinusta tuntuu? Tunnetko itsesi noloksi, torjutuksi, jopa loukatuksi – suhteettomassa määrin tilanteeseen nähden? Vetäydyt, ehkä suututkin, vaikka et sitä muille näyttäisikään. Tällainen reaktio voi olla sisäisen lapsen ääni: se osa sinua, joka lapsena koki, ettei tullut kuulluksi ja jonka ajatuksia vähäteltiin. Aikuinen minä voi tällaisessa tilanteessa pysähtyä ja kysyä itseltään, mikä tässä tilanteessa laukaisi minussa näin vahvan tunteen? Mitä minä nyt tässä tilanteessa oikeasti tarvitsen? Havaitessasi näitä reaktioita, voit alkaa tietoisesti hoivaamaan sisäistä lastasi esimerkiksi puhumalla itsellesi lempeästi ja muistuttamalla itseäsi siitä, että nyt on nyt ja mennyt on mennyttä – nyt pystyn antamaan itse itselleni tukea ja turvaa <3 Liian helposti se sisäinen kriitikko nostaa päänsä: se, joka kyllä muistaa kaikki ne tilanteet, jossa koit turvattomuutta, hylätyksi tulemisen tunnetta, sitä, ettet tullut kuulluksi, ja joka ei jää sanattomaksi missään tilanteessa, jossa sillä on mahdollisuus muistuttaa, että on aivan turha luulla itsestään liikoja, sillä muistatko senkin kerran kun… Tätä nauhaa ei saa katkeamaan kuin kerta kerran jälkeen olemalla itse itselleen hellä ja lohduttava. Psyykkinen (henkinen) tulkinta on yksi silmiä avaava tapa tuoda päivänvaloon ja itselle työstettäväksi sisäisen lapsen tarpeet ja toiveet – ota yhteyttä niin sovitaan aika istunnolle.
“Ajan omaa kaistaa…”
Onko sinulle(kin) tuttua se, että siirrät jotakin asiaa, koska et halua tarttua siihen oman epävarmuutesi takia? Minulle se on hyvin tuttua. Olen siirtänyt tätä blogin aloittamistakin jo useamman kuukauden. Itse asiassa koko kotisivuanikaan tuskin olisi olemassa, jos en olisi saanut siihen henkimaailmalta “työmääräyksen”, jota silloin kuitenkin siirsin niin, että ajattelin että “tutkin asiaa ensi viikolla keskiviikkona”. Ja tiedättekö mitä silloin tapahtui? Join aamukahvia ja selasin Facea, niin eräs opiskelija etsi yritystä tai yhdistystä, jolle voisi tehdä kotisivut. Ilman häntä sivuja tuskin olisi olemassa vieläkään. Mitään dramaattista ei kotisivujen myötä elämääni vielä ole tullut, koska kuten tiedätte, internet on täynnä kotisivuja. Ihan sieltä alkumetreiltä saakka ajatuksenani on ollut kirjoittaa teille omia ajatuksiani, mutta en vain ole päässyt alkuun. Olen käyttänyt verukkeena sitä, etten tiedä mistä kirjoittaisin. Mutta nyt vain päätin aloittaa, “jostain”. Olkoon se “jotain” tällä kertaa se, että kirjoitan hieman itsestäni. Olen Paula, ja olen spiritualisti. On ollut aikoja, kun olen ollut kristitty, ja kun sen ajatusmaailma alkoi ahdistaa, niin päätin olla ateisti. Kuitenkin, kun elämässä kiristettiin vaikeuskerrointa siihen pisteeseen, että olin jätetty ex-vaimo yksin vastaostetussa omakotitalossa ja kärsin helvetillisistä alavatsakivuista, minun oli pakko uskoa, että on joku korkeampi voima, joka kuitenkin kannattelee silloin, kun omat jalat ja pää eivät enää kanna. Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni meediolla, ja se muutti maailmankatsomukseni. Siitä lähtien olen ollut kiinnostunut astrologiasta, mediumismista, tarot-korteista… Kiinnostus oli alussa kausittaista, ja suurin syy oli se, etten oikeastaan itse uskonut omiin kykyihini. Minussa nimittäin asuu perfektionisti, koska omaksuin ala-asteella sen, että mikään muu kuin 10 ei ole riittävän hyvä, koska opettajan mukaan esimerkiksi 9 merkitsi sitä, että “vielä on varaa parantaa”. Vajaa 3 vuotta sitten olin varannut ajan meediolle. Tällöin olin melko syvästi masentunut, mutta en itse silloin ymmärtänyt sitä. Muistan, että istunnossa hän sanoi minulle, että tulisin tapaamaan kaltaisiani henkisistä asioista kiinnostuneita ihmisiä “runsain mitoin”. Kotimatkalla tuhahtelin, että mistähän niitä ihmisiä nyt yht’äkkiä mukamas oikein runsain mitoin tulisi, kun näillä seuduin niitä ei ainakaan omassa ikäluokassani tunnu olevan. Istunnon jälkeen juttelimme myös niitä näitä, ja meedio kertoi minulle, kuinka itse oli aikoinaan päätynyt Englantiin Arthur Findlay Collegeen. Sillä hetkellä tiesin, että sinne minun on päästävä! Kotona googlettelin asiaa, ja mietin mitä puolisoni ajattelisi siitä, että ilmoittaisin lähteväni “meedio-opistoon”. En heti sinne ilmoittautunut, koska joku minussa epäröi asiaa. Jostain kautta sitten sain yhteystiedot eräälle naiselle, joka oli ollut siellä aiemmin Suomi-viikolla. Lähdin yksin matkaan seuraavana keväänä, tuntematta ketään. Sen viikon aikana huomasin, että nyt minulla onkin jo useampi kymmenen uutta tuttavaa, jotka ovat kiinnostuneet “henkimaailman hommista”. Tuosta viikosta on nyt kaksi vuotta, ja sen jälkeen olen ollut Collegessa 3 kertaa. Siitä on tullut minun henkinen kotini, ja hyvin rakas paikka. Monet käyvät Collegessa opiskelemassa viikon miettimättä sen enempää mikä kyseistä instituutiota ylläpitää. Minä kuitenkin selvitin ensimmäisen viikon jälkeen myös taustoja. Tajusin, että Arthur Findlay Collegea ylläpitää Englannin spiritualistikirkko, eli Spiritual National Union. Luin heidän kotisivuiltaan heidän toiminnastaan ja tajusin, että Euroopassa on yksi maa, jossa spiritualismi on virallinen uskonto: se olenkin vain minä, joka elää “väärässä maassa”. Olin vaikuttunut siitä, minkälaisen koulutusputken niiden ihmisten tulee läpäistä, jotka ovat opettajina Collegessa. Olin vaikuttunut, ja jossain vaiheessa huomasin miettiväni, pystyisinkö minäkin jonakin päivänä siihen. Asun Vaasassa, eikä täällä ole Suomen spiritualistisen seuran toimintaa. Mahdollisuudet opiskella henkisiä asioita näillä nurkilla ovat marginaaliset. Mutta jos korona jotain hyvää toi, niin Zoomin! Tajusin, että voin opiskella englanniksi englannin huipputasoisten meedioiden johdolla kaikkia eri mediumismin muotoja! Ja erinäisten sattumien kautta se Spiritualist National Unionin virallinen koulutuspolkukin on avautunut: aloitin vuosi sitten The healing medium –opintoja, ja mitä toivottavammin olen pian suorittanut ensimmäisen tason opinnot. Parantava energia virtaa lävitseni koko ajan voimakkaampana ja voimakkaampana, kun virittäytyminen henkimaailman energiaan ahkeran harjoittelun myötä on käynyt helpommaksi ja helpommaksi. Voin sanoa, että tässä ei todellakaan ole kyse mistään “viikonlopussa healeriksi” -hommasta, vaan kattavien teoriaopintojen lisäksi on vähintään 50 kertaa tehtävä harjoitushoitoja, joita saa merkitä max. 2/viikko. Tämän lisäksi olen opiskellut transsihealingia. Helmikuussa olin collegessa viikon, ja silloin minulle aukesi oikein kunnolla kyky viestinvälitykseen. Tai kai se oli koko ajan, mutta kun itse epäröin, niin homma ei luistanut. Olen saanut erittäin kannustavaa palautetta sekä healingista että viestinvälityksestä, ja olenkin jättänyt toiveen, että saisin tätä kutsumusta toteuttaa isommassa mittakaavassa. Olin siis siirtänyt tätä blogin aloitusta jo kuukausia, mutta tänään kun olin lenkillä ja kuuntelin musiikkia, niin tein päätöksen, että tänään on se päivä, kun aloitan. Syy siihen oli Bessin kappale, jonka myötä tajusin, että minä saan olla minä ja elää omien arvojeni mukaista elämää, ihan just tänään, vaikka valtavirta ajattelisikin eri tavoin. Tässä vielä lainaus kyseisestä biisistä: “Ajan omaa kaistaa viel ku on aikaa Vielä ku on bensaa suonissa Sä voit hyppää kyytiin tai jäädä nyyhkii Miettii jonkun toisen huolia Ajan omaa kaistaa, voit tulla maistaa Nopeeta elämää mun huulilta Mun sydän on täynnä sit kun tankki on tyhjä Aijon elää ku oon elossa” (Bess & Käärijä: Kaistaa )